
| GMO-vapaa ruoka |
| 05.07.2009 09:17 |
|
Pari vuotta sitten alkoi suurempi keskustelu GMO:sta. Geenimuuntelun parissa on tehty valtavasti tutkimuksia. Osa tutkimuksista pitää muuntelua täysin turvallisena ja osa ehdottoman vaarallisena. Ydinkysymyksenä on ollut se, että siirtyykö geenimuunneltu ainesosa tai sen johdannaiset ja sivutuotteet ihmiseen tai toiseen kasviin tai eläimeen. Koska EU:n teettämät tutkimukset väittävät, että ainesosa ei siirry, on tällä kannalla vaikutusta moniin asioihin. Oma kantani on ehdottoman kielteinen ja tässä perusteluitani:
Jos aiheesta löytyy niinkin paljon tutkimuksia, joilla on osattu osoittaa geenimuunnellun ainesosan siirtyminen tai vaikutukset seuraavaan tasoon, ei aiheesta ole vielä riittävästi tietoa. Olisiko tärkeintä saada tutkittua tietoa huomattavasti nykyistä pidemmältä aikaväliltä? Jokainen muistaa varmaan mitä tapahtui kun lehmille alettiin syöttää muita lehmiä - vaikkakin luujauhon muodossa, mutta kuitenkin niin että syntyi hullunlehmäntauti! Vaikka väitetään, että geenimuunneltu kasvi vaatii huomattavasti vähemmän tuholaistorjunta-aineita tai on jo itsessään niitä paremmin kestävä lajike, tarvitsevat ne kuitenkin omat aineensa. Huomattavaa on se, että samat monikansalliset yhtiöt myyvät siemeniä, sekä vain niiden kanssa toimivia tuholaistorjunta-aineita. Tällä tavalla on monissa alikehittyneissä maissa saatu jo köyhät tuottajat vieläkin suurempaan ahdinkoon. Kaikki lajikkeet eivät tuota myöskään itse siemenviljaa, vaan uudet siemenet on ostettava joka kerta uudelleen. Kyseessä on siis kaupallinen toiminta. Ne lajikkeet, jotka pystyvät lisääntymään itse luonnossa ovat taas sitten levinneet ympäristöönsä. Koska EU:n tutkimukset osoittavat, että GMO ei siirry eteenpäin, on tällä vaikutusta moniin asioihin. Suomessa Evira tukeutuu EU:n kantaan ja elintarviketeollisuutemme taas Eviran kantaan ja kauppa teollisuuden kantaan. Tämä aiheuttaa myös sen, että jos possun GMO rehu ei siirry possunlihaan, ei kyseisen possun lihaan tarvitse laittaa mainintaa GMO:sta, koska sitähän ei tämän kannan mukaan ole possunlihassa. Sama koskee maitoa. Eli GMO rehulla syötetyn lehmän lihaan tai maitoon ei ole siirtynyt geenimuunneltua ainesosaa. Tämä asia vaikuttaa siis pakkausmerkintöihin. Jos ainesosaa ei ole niin sitä ei voi myöskään merkitä, sillä pakkaukseen ei saa merkitä mainintaa ainesosasta, jota siinä ei ole. Sokeriton Sisukin muuttui sokton Sisuksi! Uskokoon kuka haluaa! GMO-vastaisissa tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että esim. GMO-tomaatti saattaa allergisoida kala-allergisia, koska siihen on lisätty turskan kylmän sietämistä parantava geeni. Vapaaehtoinen merkintä on kuitenkin mahdollinen ja kuluttajien tulee sellainen vaatia! Olin juuri aloittanut MTK:ssa työni kun tuottajajärjestö antoi oman lausuntonsa. Lausunto perustui lähinnä kuluttajan oikeuteen tietää miten ja missä myytävänä oleva ruoka on tuotettu. Eli jos eläimet ovat saaneet GMO-rehua, tulisi se näkyä myös pakkauksissa. Tässä liiankin diplomaattisessa lausunnossa kuitenkin tuotiin esille viranomaisen vastuu ruokamme ja ympäristömme turvallisuudesta. Kyse onkin turvallisuudesta ja tästä päästään GMO:n vaikutuksiin meidän ihmisten lisäksi myös ympäristöön. Vaarana on luonnon monimuotoisuuden häviäminen sillä lajikkeet syrjäyttävät muut ja näin ollen ajan saatossa myös luonnollinen eläinkantakin heikkenee. Meille tänne Suomeen on pystytty luomaan eräs maailman turvallisimmista ruokajärjestelmistä. Luontomme on EU jäsenmaiden puhtain ja ruoassamme on tutkitusti vähän jäämiä. Kylmät talvet pitävät tuholaiskantamme aisoissa, jolloin kaikkea ei tarvitse täysin myrkyttää. Ruokamme korkein laatutekijä on siis puhtaus ja vastuullisen ruokaketjun ja jopa älyttömän tarkan valvonnan kautta laatutekijöiden joukkoon nousee myös turvallisuus. Suomen oma kansallinen ruoan tuottaminen on vaarassa ja huoltovarmuutemme on laskevan omavaraisuuden vuoksi uhattuna. Meillä moni foorumi miettii maataloutemme tulevaisuutta. Kotimainen elintarviketeollisuuskin on riippuvainen omasta alkutuotannosta. Suomalaiselle ruoalle ollaan hakemassa brändejä ja lisäarvotekijöitä. Eikö GMO:n tuominen maahan romuttaisi koko järjestelmän luotettavuuden. Jos se tänne kerran tulee, siitä ei enää päästä eroon. Luomuihmisenä kantani on ehdottoman GMO vastainen. Myös herranpelkoni kieltää leikkimästä jumalaa ja siitähän tässäkin on kysymys. Ihminen on halukas nyt tekemään enemmän kuin luonto sallii! Syksyllä GMO-asia on valtioneuvostossa käsittelyssä. Rinnakkaiselolaki on käytännössä täysin mahdoton ajatus sillä rinnakkaiselo tavanomaisen turvallisen tuotantomme ja premium-luomutuotantomme kanssa on mahdotonta. Suomalainen ruoka tulee olemaan aina kalliimpaa kuin kolmansissa maissa tuotettu. Jo kansallisen huoltovarmuuden vuoksi meillä on oltava oma ruoka. Eiköhän olla kerrankin kaukaa viisaita ja anneta muiden maiden "ryssiä" ja pilata omat elintarviketaloutensa. Suomalainen ruoka nousee arvoon arvaamattomaan kun sen puhtauden ja turvallisuuden rinnalla pystytään myös säilyttämään GMO-vapaus! Ruokamme arvostuksen nousun kautta myös puhdas alkutuotanto voisi saada paremmin sille kuuluvan osuuden. Lisää aiheesta http://www.gmo-vapaa.fi/ Kommentit (4)
Sebastian Nurmi, 05.07.2009 @ 23:10
Näin on , hyvä Jaska taitaa taas olla paha taistelu edessä , koska ahneet , tyhmät ja vastuuttomat on vauhdissa ja meidän virkamiehistö näyttää jällen kerran olevan milloin kenenkin lieassa. Voi laupias taivas ku joskus järki ,vastuunkanto ja sydämensivistys sais jalansijaa.
Eeropekka Rislakki, 06.07.2009 @ 10:35
Käytännössä geenimuuntelulla eli DNA:n, perimän, muokkaamisella rikotaan lajien välisiä risteytymisen lukkoja ja esteitä. Muuntelussa käytettävät geenit ovat synteettisiä eikä ainakaan nykytiedon perusteella ole määriteltävissä sellaista kohtaa perimässä, joka estäisi varmuudella ennakoimattomat sivuvaikutukset ja häiriöt. Vaikka toisenlaisiakin tutkimuksia on, jotkin tutkimukset osoittavat, että siirtogeenit eivät pilkkoudu ruoansulatuksen prosesseissa, eikä luontoon vapautuneiden synteettisten geenien leviämistä kyetä estämään ja pitämään erillään esimerkiksi muista kasveista. Muuntogeenistä perimää ei voida sen levittyä ottaa kiinni ja poistaa kasvista, eikä ole tiedossa miten se vaikuttaa pitkän ajan kuluessa maaperään, ihmisiin, kasveihin ja eläimiin tai esimerkiksi bakteereiden ja viruksien kehitykseen. Siksi puhutaan perimän saastumisesta. Sekä GMO:n puolestapuhujat että vastustajat vetoavat perusteluissaan tutkimuksiin. Käytännössä nämä tutkimukset sulkevat toisensa pois, joka vain osoittaa, että GMO:n seurauksista ei vielä tiedetä tarpeeksi, eikä siten GMO-kasvien väitetystä turvallisuudesta ei ole takeita. Siksi GMO:ta suosivaa päätöstä ei pidä myöskään kiirehtiä. Mistä me jäämme paitsi, jos lykkäämme päätökset eteenpäin? Sen sijaan tiedämme, mitä menetämme: mahdollisuuden profiloitua puhtaan ruokatuotannon maaksi, jonka tuotteilla on myös hyväkatteista vientiä. Tällä kehityssuunnalla ja brändäyksellä tavoitamme suurempia etuja kuin olemalla yksi GMO-maa muiden GMO-maiden joukossa. Kaikki kuluttajatutkimukset, ainakin läntisessä maailmassa, osoittavat, että kuluttaja haluaa maistuvaa, puhdasta, turvallista, terveellistä ja ympäristöstä vastuuta kantavaa ruokaa. Ruoan politiikka on muutakin kuin pelkää maatalouspolitiikkaa ja sen kovan ytimen, agribisneksen etujen ajamista. Ruoan politiikka on myös ruokaan liittyvien henkisten, moraalisten, eettisten kysymysten sekä kestävän kehityksen huomioimista.
Kallepekka Toivonen, 09.07.2009 @ 13:36
Morjens Jaska En malta olla kommentoimatta erittäin hyvää kirjoitustasi GMO:sta, koska sattumalta, pitkälle samoja teesejä juuri rustasin Suomalan Eskon GMO-myönteiseen blogikirjoitukseen. Ydinkysymys on, mitä GMO-viljelyn rantautuminen merkitsisi suomalaiselle elintarviketuotannolle ? Se käytännössä romuttaisi meidän pitkällä aikajänteellä ja suurella työllä rakennetun hyvän imagon puhtaan, laadukkaan ja turvallisen elintarviketuotannon maana. Sen sijaan meillä on hyvä mahdollisuus edelleen vahvistaa hyvää mainettamme ja kuluttajiemme luottamusta laadukkaaseen ruoantuotan-toomme pysyttäytymällä GMO-vapaana maana. Meidän tuottajien kannalta kaikista tärkein asia on suomalaisen kuluttajan luottamuksen säilyttäminen. Kuluttaja ostaa suomalaista ulkomaisen sijaan vain koska hän luottaa suomalaisen ruoan paremmuuteen. Jos tämä luottamus menetetään lähtemällä pelleilemään GMO-viljelyn kanssa, niin silloin hukka perii suomalaisen talonpojan. Kirjoita Kommentti
|
Videoleike luennosta "Responsible Culinary Experiences"
You can easily translate my pages with Google into several languages
Blogivahti muistuttaa sähköpostilla, kun uusi blogikirjoitus ilmestyy!
|
Sivuilta löytyy ajankohtaista tietoa ruoasta, omia kirjoituksia, puheita ja esityksiä sekä lukematon määrä reseptejä. Toivottavasti löydät mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa!
"Jaakko Nuutila on ruokatietäjä, joka on kouluttautunut vaativiin ravitsemisalan asiantuntijatehtäviin. Hän on huippukokki, joka on johtanut maamme parhaimpiin kuuluvia ravintoloita, kiertänyt maailmaa, opettanut alan oppilaitoksissa ja toiminut ruokapolitiikan avainpaikalla MTK ry:n ruokakulttuuriasiamiehenä. Neljän lapsen isänä ja aviomiehenä hän ymmärtää myös perheen arkea." Visa Nurmi 2009