Jaakko Nuutila

fiilis.jpg
Ruoan maittavuus
23.06.2009 12:41

Ruoan valintaan vaikuttavat monet tekijät. Meidät suomalaiset on opetettu juoksemaan halvan hinnan perässä. Yleensä luullaan, että vain varakkailla on mahdollisuus valita ruokansa sen laadun ja erityisesti maun perusteella, mutta kyllä edullinenkin ruoka voi olla maukasta. Me syömme keskimäärin kaksi ateriaa päivässä ja ruokahankintoihin menee kotitalouksissa kohtalainen siivu rahaa - tosin huomattavasti vähemmän kuin aiemmin - näin ollen ei luulisi olevan aivan sama mitä suuhunsa mättää.

 

Kehun työkseni suomalaista ruokaa, kerron pohjoisen ulottuvuuden ja pitkien valoisien kesäöiden merkityksestä raaka-aineittemme hienoon makuun. Joudun nyt kuitenkin katsomaan peiliin ja kysymään onko kaikki Suomessa tuotettu, jatkojalostettu ja valmistettu ruoka hyvää. Toki suomalainen ruoka on maailman mittapuun mukaan hyvinkin turvallista ja puhdasta, mutta onko se hyvän makuista?

Luonnosta saatavat sienet, marjat, kalat ja riista ovat maun kannalta huippuluokkaa. Miten makealta ja aromikkaalta maistuvat ensimmäiset ahomansikat ja mustikat. Miten upea on herkkutatin maku ja tuoksu tai metsäjäniksestä tai pikkuahvenista valmistettu ruoka. Tuoreet luonnosta saatavat raaka-aineet ovat kaikkien saatavilla ja ilmaiseksi.

Viljeltävien lajikkeiden satokausi on lyhyt. Elintarviketalouden tulonjako ja tuottajien taloudellinen ahdinko johtavat tuotannon tehostamiseen määrän, ei laadun kautta. Sama toistuu kotieläintaloudessa. Jokainen tuottaja pyrkii saamaan raaka-aineesta parhaan mahdollisen hinnan. Näin ollen pyrkimyksenä on laadukkaan ruoan tuottaminen, mutta tuottajahintojen ollessa nykytasoa, on motivaatiota varmaankin vaikea hakea. Koska harva kuluttaja on valmis maksamaan laadusta, joudumme muiden maiden tavoin tehostetumpaan elintarviketalouteen. Yhdistelmä halvan hinnan perässä juokseva ja ruokailutavoiltaan tankkaava kansa sekä bulkkiruoantuotanto tuntuu karmaisevalta. Jotain olisi tehtävä. Onko vastaus pienimuotoinen erikoistunut tuotanto? Ei varmaankaan, sillä tulevaisuudessa on ruokittava koko kansa ja siihen eivät pelkät "nyrkkipajat" pysty. Tulisiko kuluttajien herätä vaatimaan määrän sijaan laatua, laatua niin kaupan tiskeiltä tuoretuotteilta ja eineksiltä kuin julkisilta ruokapalveluilta, laatua ravintolaruoalta ja olemaan valmiita maksamaan siitä?

Kuluttaja voi vaatia, mutta tietääkö suomalainen kuluttaja enää, mitä laadukas, maittava ruoka on? Tunnistammeko me enää hyvin tehdyn ruoan tuntomerkit tai puhtaiden ensiluokkaisten raaka-aineiden maun? Kaikki puhuvat kilpaa aidoista mauista, perinteisestä kotiruoasta tietämättä mitä nämä tarkoittavat. Natriumglutamaatti on myrkyttänyt jo yhden sukupolven ja kotitalousopetuksen tuntien ja kotona syömisen vähentyminen pitää huolen seuraavasta sukupolvesta.

Kuka puhuu ruoan maittavuuden puolesta? Voitko käsi sydämellä myöntää, että syöt ainoastaan maukasta ruokaa. Eli onko jokainen suupala ollut maukas ja nautinnollinen kokemus. Mietipä ensi kerralla kun syöt aterian tai välipalan miltä se ruoka oikein maistuu. Arvioi maittavuus vaikka asteikolla 4-10. Onko maku miellyttävä ja pystytkö erottelemaan ruoan raaka-aineet niiden maun perusteella. Tiedätkö mitä olet suuhusi laittanut? Uskallan väittää, että peruskansalainen syö aika usein ruokaa, joka kouluarvostelulla saisi tyydyttävän tai jopa heikon arvosanan. Kuka meidät on sitten opettanut hyväksymään tyydyttäviä tai jopa heikkoja aterioita? Miksi kukaan muu kuin pääkonsuli Tavela ei huuda maukkaan ruoan puolesta?

Jotta saisit optimaalisen maukasta ruokaa, tulee sinun valita laadultaan parhaita sesonginmukaisia raaka-aineita - jotka eivät välttämättä aina ole niitä kalleimpia - ja osata valmistaa ne hyvin. Ruoanvalmistukseen ei tarvitse olla huippukokki, kunhan tuntee raaka-aineet ja perusvalmistusmenetelmät. Me kuitenkin syömme keskimäärin 152 ateriaa vuodessa kodin ulkopuolella, joten tämäkään ei riitä nauttimamme ruoan laadun pelastamiseksi.

Julkisten ruokapalveluiden noidankehänä voimme pitää taloudellista tilannetta, joka johtaa ruokapalveluiden pienempiin määrärahoihin, mikä taas johtaa halvempiin raaka-aineisiin, mitkä taas sitten löytyvät hyvinkin kaukaa. Maailman ääristä tuotu ruoka on usein vieläkin tehokkaammin tuotettua ja matkan vuoksi vähemmän tuoretta. Ymmärtämällä ruoan ja ruokailun merkitykset, voisimme lisätä ruokailun määrärahoja ja näin ollen parantaa laatua.

Uskon, että ratkaisuna yllämainittuihin ongelmiin on yleinen herääminen ruokaan liittyviä asioita kohtaan. Poliittiseen päätöksentekoon on saatava ruoan puolestapuhujia, jotka vievät eteenpäin viestiä ruoan monista merkityksistä. Kuluttajia on pyrittävä valistamaan samoista asioista, mutta myös ruoan monista laatutekijöistä. Hyvä ruoka, parempi mieli on hyvä slogan, tosin se on jo käytössä...

Tänä vuonna on hallituksen suomalaisen ruokakulttuurinedistämisohjelman teemana yhdessä syöminen. Tulen tekemään kaikkeni ohjelman puhemiehenä, että ensi vuonna teemana voisi olla laadukas syöminen. Toimin useassa elintarviketalouden työryhmässä ja julkisissa ruokapalveluissa muutamissa luottamustoimissa. Aion ottaa jatkossa missiokseni "kadonneen maun metsästyksen" ja keskittyä löytämään vastauksia niihin lukemattomiin kysymyksiin, joita tässäkin pohdinnassani esitin. Mutta kyseessähän on tietenkin vain makuasia!

Kommentit (2)
Veli Vento, 23.06.2009 @ 23:01

Terveiset täältä Pietarista.
Myymme Suomalaista ruokaa Venäjälle ja täällä arvostetaan ensisijaisesti terveellistä ja puhdasta Suomailaista ruokaa.
Olemmekin myyntiargumenteissa sanoneet että maku tulee sitten kaupan päälle.
Haemme taas uusia elintarvikkeiden edustuksia Venäjän myyntivalikoimiin, vaan tahtovat suomalaiset tuottajat olla kovin passiivisia. Rohkeasti vaan tarjouksia täällä Suomalaista ruokaa kyllä arvostetaan.
Onhan se "maailman parasta".



Veli Vento, 23.06.2009 @ 23:03

Hyvää turvallista, terveellistä ja maukasta ruokaa, saa SUOMESTA, myös Venäjälle.
www.fintorus.fi Veli Vento




Kirjoita Kommentti
 

busy
 

Videoleike luennosta "Responsible Culinary Experiences"

You can easily translate my pages with Google into several languages

Ehdokkaani tulevissa eduskuntavaaleissa

 

Blogivahti

Blogivahti muistuttaa sähköpostilla, kun uusi blogikirjoitus ilmestyy!







Kannanotot

 

 


Näillä sivuilla esittelen sinulle ruokamaailmaani.

Sivuilta löytyy ajankohtaista tietoa ruoasta, omia kirjoituksia, puheita ja esityksiä sekä lukematon määrä reseptejä. Toivottavasti löydät mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa!

Jaska lyhyesti

"Jaakko Nuutila on ruokatietäjä, joka on kouluttautunut vaativiin ravitsemisalan asiantuntijatehtäviin. Hän on huippukokki, joka on johtanut maamme parhaimpiin kuuluvia ravintoloita, kiertänyt maailmaa, opettanut alan oppilaitoksissa ja toiminut ruokapolitiikan avainpaikalla MTK ry:n ruokakulttuuriasiamiehenä. Neljän lapsen isänä ja aviomiehenä hän ymmärtää myös perheen arkea." Visa Nurmi 2009