Jaakko Nuutila

fiiliskuvat_puku.jpg
Ruoka, kulttuuriako?
05.03.2009 17:39

Juuri kun olin täyttynyt uskosta, että täällä Suomessa ruoka on virallisesti osa kulttuuriamme, sain täysilaidallisen - ja tällä kertaa verottajan suunnalta.

 

Päättäjämme kilpaa kehuvat, että kyllä ruoka on Suomessa kulttuuria, mutta miten käytännössä? Opetusministeriön kulttuuripuolen sivuilla ilmoitetaan kauniisti maamme kulttuurinalat joista ruoka siis edelleenkin puuttuu. Jos laittaa sivujen hakusanaksi ruokakulttuuri, löytyy vain yksi ruokaan liittyvä maininta ja se on ministeriön viime syksyinen Kaukametsäseminaari, jonka aiheena oli "Onko ruoka kulttuuria?" ja vastauksena saimme kuulla, että kyllä se on! No jos se on niin ministeri Wallin antaa sen sitten vain näkyä. Myöskään kulttuuriviennin kohdalla ei ruokaa näy missään.

Kuitenkin sivistysmaissa ruoka nimetään primääriseksi kulttuurinalaksi. Asianhan jo Maslow totesi motivaatioteoriassaan, jossa ihmisen perustarpeet tulee olla ensi tyydytetyt ennen kuin ollaan kykeneviä suurempiin saavutuksiin ja itsensä ilmaisuun - siis siihen mitä maassamme varmaankin sitten kulttuuriksi kutsutaan. Vatsa tyhjänä on vaikea tanssia balettia, soittaa vetopasuunaa tai muotoilla savesta jotakin elämää suurempaa.

Siihen verohallintoon. Sain entiseltä opiskelijaltani huolestuneen viestin, jossa hän kertoo seuraavaa:  "Työskentelen tällä hetkellä IT-alan yrityksessä, jossa vielä viime vuonna oli mahdollisuus osallistua tuettuun "Gourmet-club"-kerhotoimintaan, eli järjestimme erilaisia ruoka- ja viinikursseja työntekijöille. Tämän vuoden alusta tuli kuitenkin verotuksellinen muutos asiaan, jolloin kerhotoimintamme tyrehtyi täysin.
Verottajalta tuli viesti:

"Verovapaaseen omaehtoiseen kulttuuritoimintaan ei kuulu ruoka- tai juomakulttuuri, kuten kokkikurssit tai viinimaistiaiset, koska tilaisuuksien ei katsota olevan taiteen alan tilaisuuksia siten kuin säännöksessä on edellytetty. Saman perusteen vuoksi myöskään huvipuistokäynnit eivät kuulu momentin soveltamisalaan".

Riemastuttavaa. Nyt on jopa verottajakin todennut, että meillä ei ole ruokakulttuuria! Aiheesta lisää linkistä kohdassa 5.

Kun asiaa selviteltiin lisää, selvisi että verohallinto tukeutuu päätöksessään Opetusministeriön kulttuuriosaston määritelmään kulttuurinaloista. Ja ruoka ei näissä vieläkään ole. Opetusministeriö on kuitenkin mukana hallituksemme Suomalaisen ruokakulttuurin kehittämisohjelmassa! Käsittämätöntä!

 

 

   

Kommentit (0)

Kirjoita Kommentti
 

busy
 

Videoleike luennosta "Responsible Culinary Experiences"

You can easily translate my pages with Google into several languages

Ehdokkaani tulevissa eduskuntavaaleissa

 

Blogivahti

Blogivahti muistuttaa sähköpostilla, kun uusi blogikirjoitus ilmestyy!







Kannanotot

 

 


Näillä sivuilla esittelen sinulle ruokamaailmaani.

Sivuilta löytyy ajankohtaista tietoa ruoasta, omia kirjoituksia, puheita ja esityksiä sekä lukematon määrä reseptejä. Toivottavasti löydät mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa!

Jaska lyhyesti

"Jaakko Nuutila on ruokatietäjä, joka on kouluttautunut vaativiin ravitsemisalan asiantuntijatehtäviin. Hän on huippukokki, joka on johtanut maamme parhaimpiin kuuluvia ravintoloita, kiertänyt maailmaa, opettanut alan oppilaitoksissa ja toiminut ruokapolitiikan avainpaikalla MTK ry:n ruokakulttuuriasiamiehenä. Neljän lapsen isänä ja aviomiehenä hän ymmärtää myös perheen arkea." Visa Nurmi 2009